torsdag 22 december 2011

Keittiössä I köket

Pöytäliina on unohtunut tuolin selkänojalle. Bordsduken har glömts  på stolsryggen. Akvarelli 2011 akvarell.

fredag 2 december 2011

Vihreä baretti Grön barett

                                         Lopullinen kuvako? Den slutliga bilden?Luultavasti Troligtvis
Työstetty lisää. Har arbetats med ytterligare. 
Ensimmäinen vaihe. Den allra första fasen.

tisdag 11 oktober 2011

Ruusu Ros

                                                               Akvarelli 2011 Akvarell

söndag 9 oktober 2011

Vielä Anneli

Toissakertaisessa postauksessani kerroin Anneli Sarista, laulajasta, joka kiehtoo minua. Siinä oleva ääninäyte on hänen taiteilijauransa alkutaipaleelta, taisi olla 70-luvulta, erittäin kaunis laulu ja esitys.  Tänään Anneli taas esiintyy Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa. Miltähän hän tänään kuulostaisi, jos hän myös laulaisi ohjelmassa. Hänhän on senioriluokkaa, aivan kuin esim. Pirkko Mannola oli osallistuessaan samaan ohjelmaan. Tässä olisi näyte hänen kymmenen vuoden takaisesta esiintymisestään Helsingin Savoyssa. Hänen äänensä on kehittynyt ja muuttunut suuremmaksi ja syvällisemmäksi. Mielestäni tämä esitys on dramaattisen mukaansa tempaava, saa ihokarvat nousemaan pystyyn. Kuunnelkaapa hänen dramaattisen eleetöntä tulkintaansa dramaattisesta sanoituksesta!
http://youtu.be/t-f5J7WIAhc
Den här sångerskan, Anneli Sari, dök upp på 60-talet. Hon var då en naturbegåvning, som från sin zigenarbakgrund i gummistövlar stegade in  till inspelningsstudiorna och fick direkt ett inspelningskontrakt, fast hennes faster planerade en framtid som kokerska för henne. Koka kunde hon då inte, men  hon brann för musik, speciellt för zigenarmusik, men sjöng också vanliga schlagers. Sen blev hon erbjuden ett kontrakt i Paris och på den vägen är hon. Hon reser runt i hela världen med sin ensemble.
Det här uppträdandet är från Savoy, Helsingfors, för tio år sedan 1991. Undrar hur hon låter i dag! Men vi kan i alla fall se henne dansa i kväll i programmet Tanssii tähtien kanssa.

måndag 3 oktober 2011

Monstera

Yksi versio -  muunnelma - monsterasta. Akvarelli 2010
En version av monsteran. akvarell 2010.

onsdag 28 september 2011

Upea laulaja En ypperlig sångerska

Satuin näkemään tv:stä Teema-kanavalta ohjelman laulaja Anneli Sarista. Hänhän aloitti uransa jo 60-luvulla näyttävästi niin iskelmätähtenä kuin erityisesti mustalaislaulujen tulkitsijana. Koskettavaa kuulla, kuinka hän neljätoistavuotiaana matkasi Fazerin musiikkitaloon, tapasi Toivo Kärjen, lauloi hänelle ja sai Kärjen siunauksen. Anneli Sari kertoi, että hänellä taisi olla kumisaappaat taikka tennarit jalassa silloin. Jaakko Salo oli juuri aiemmin kieltäytynyt ottamasta häntä laulajaksi talliinsa hänen nuoruutensa takia. AS kertoi nauraen olleensa siitä hyvin närkästynyt Salolle ja arveli näillä olleen jälkeenpäin hyvin hauskaa hänen kustannuksellaan. Sari esiintyi sitten mm Hortto Kaalo -mustalaisyhtyeen kanssa. Sitten, (paitsi että minä muutin maasta, myös ) Annelin ympärillä tuntui hiljenneen. Kuului vain huhuja, että hän on muuttanut Ranskaan ja asuu  ja työskentelee siellä.  Onhan hän välillä käynyt Suomessa ja pitänyt yhteyttä tänne. Nyt hän oli suostunut lähtemään mukaan Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaan. Odotan sitä innolla sunnuntaina.
Tästä videoklipistä voit kuulla Anneli Sarin laulavan
http://youtu.be/KAFB04dMfv4
Anneli oli luonnonlahjakkuus, joka hurmasi kaikki ja tekee sen vieläkin nöyrällä, tinkimättömällä ja myös itsetietoisella olemuksellaan. Hän on todella tähti. Ja kaikki kai tietävät Amadeus Lundbergin, nuoren lahjakkaan tangokuninkaan, jonka täti (muistaakseni) Anneli on.
Olen ottanut videoklipit YouTubesta, joten ne ovat luotettavia.  Ajattelin ottaa mukaan myös kun Anneli Sari kertoo tunnelmistaan aivan Tanssii tähtien kanssa -harjoitusten alussa vierellään tanssinopettajansa Marko Keränen, mutta eipä onnistunut, joten jää toiseen kertaan.
http://youtu.be/kJVVUJjmWCM
No nyt toivottavasti onnistui!

tisdag 27 september 2011

Tunnustus

Kiitos Marleena Arkea, juhlaa ja unelmia -blogista! Yllätysruusut!

Suloisen ihanat ruusut! Jokaisen kauniin ruusun alla piilee piikki pistävä - niin myös täällä! Pitäisi vastata viiteen kysymykseen. Siis:
1. Lempiruoka? Täytyy tunnustaa, että kutsu valmiin ruoan ääreen on se varsinainen lempiruoka, oli se sitten mitä tahansa, se on HYVÄÄ!
2.Lempimakeinen? En muista nyt pussin nimeä, mutta se sisältää lakritsia ja muita sitkeitä makeisia. Siitä on aikaa, kun olen viimeksi ostanut, siksi ei nimikään muistu mieleen.
3. Lempilukeminen? Juuri tällä hetkellä luen Eeva Kilven Naisen päiväkirjaa iltalukemiseksi. Se on päiväkirja hänen yhdestä kesästään mökillä sisältäen paljon muutakin kuin vain kesämökkikokemuksia. Mutta etenen hitaasti, olen sen lukenut joskus aiemminkin.
4. Mieluisin paikka tehdä käsitöitä? Sohvalla television edessä. Kesällä myös ulkona terassilla auringon lämmössä lintuja kuunnellen.
5. Lempielokuva? Esim. Okalinnut, Tuntematon sotilas, Aki Kaurismäen elokuvat vetoavat pelkistetyllä tyylillään.
Siinähän sitä tuli paljastuksia yhdeksi kerraksi. Haluaisin jakaa nämä ruusut eteenpäin kaikille lukijablogeilleni ja niiden kirjoittajille. Olette ihania! Ottakaa täältä ruusut mukaanne piristämään syksyä pimeydessä!

söndag 11 september 2011

Nuorisoseuran talolla På ungdomslokalen

Minulta kuusi taulua, seitsemän kuvaa osallistuvat näyttelyyn Mina händers verk, joka on järjestetty esittelytilaisuudeksi  seudun käsityöläisille ja tauluntekijöille. Olen siitä kertonut toisaalla blogissani :
Från mig deltar sex tavlor eller sju bilder i utställningen Mina händers verk, som är ordnad som presentation för hantverkare och tavelmakare i bygden. Jag har berättat mera om den på min blogg:
http://sirkansivut.blogspot.com

lördag 27 augusti 2011

Talo Hus

                                                       Talo, akvarelli  27.8.2011 Hus, akvarell

onsdag 24 augusti 2011

Luonnoksia Skisser



Erityisesti tästä alimmasta olisi tarkoitus tehdä "oikea" maalaus.
Speciellt av den här nedersta är det meningen att måla en "riktig" målning.

Kesämuistoja Sommarminnen

Muisto kesästä 2011, akvarelliluonnos
Ett minne från sommaren 2011, akvarellskiss
Juhlien jälkeen, lyijykynäpiirros 2011
Efter festen, blyertsteckning 2011

söndag 31 juli 2011

Hajuherneiden, nykyään kai pitäisi sanoa tuoksuherneiden, aikaa.
Luktärternas tid är det just nu.

söndag 17 juli 2011

Oikeastaan Egentligen

... rupesin etsimään ruohonleikkurin käsikirjaa, mutta harhauduin aivan toisille jäljille, kun löysin kaapista nämä sinne unohtuneet kuvat. Yritin oitis ottaa niistä valokuvia, mutta koska ne ovat raameissa ja lasin takana, tehtävä ei ollut kovinkaan helppo. Se näkyy tuloksestakin. Mutta en vain voi olla liittämättä niitä tänne muiden seuraan, vaikka kuvien laatu ei heppoinen olekaan.
... letade jag efter handboken till gräsklipparen men blev förledd in på andra  spår, när jag i ett skåp hittade de här bilderna som fallit i glömska. Försökte ta bilder på dem, men det var svårt, eftersom de är inramade bakom glas. Resultatet är inte heller någonting att skryta med, men de får vara med här ändå.

Noppe-koira heinäseipään varjossa 1961.
Hunden noppe ligger i skuggan av en höstör 1961.
Valokuvasta piirretty 2004. Tecknad efter ett fotografi.
Toipilas 2004, valokuvasta maalattu.En konvalescent, akvarell efter ett fotografi.
Figuuri 2004, akvarelli. En figur, akvarell.
Valitan valokuvien kehnoa laatua.
Beklagar kvaliteten på bilderna.

lördag 2 juli 2011

Helteisen päivän sormiharjoituksia Övningar i fingerfärdighet en varm dag


Lyijykynäpiirustuksia helteisenä päivänä ilman minkäänlaista valokuvankäsittelyohjelmaa..
Blyertsteckningar rätt och slätt, utan manipulering av ngt fotobehandlingsprogram.
Ihanaa istua varjossa tällaisena päivänä ja piirustella. En jaksanut ottaa esille maalausvehkeitä.
Härligt att sitta i skuggan en sån här dag och teckna. Orkade inte ta fram målargrejorna.

onsdag 29 juni 2011

Noin 30 astetta C:a 30 grader

Lyijykynä Blyertspenna 2011
Vain kiittäen ottaa vastaan nämä hellelukemat.  Bara tacka och ta emot de här värmegraderna.
Ja istua varjossa nauttien kesästä.   Och sitta i skuggan och njuta av sommaren.

torsdag 23 juni 2011

Valamon ruusu Valamo-ros

Sopivasti juhannukseksi alkavat Valamon ruusut kukkia. Ne tuoksuvat ihanasti.  Juhannusruusut ovat kuihtuneet, samoin syreenit.
Iloista Juhannusta kaikille!
Lagom till midsommaren börjar Valamo-rosen blomma. De doftar härligt. Midsommarrosen, Finlands vita ros, har blommat ut, syrenen likaså.
                                                             Glad midsommar till alla!

onsdag 15 juni 2011

Onnetonta Olyckligt

Minulle tapahtui haaveri eilen blogiani työstäessäni. Kun piti lisätä omaan blogiluetteloon luettavia, poistinkin vahingossa koko blogiluettelon! Voi nyyh!! Ja nyt en millään löydä yhtäkkiä kaikkien blogiena osoitetta, joten en saa niitä noin vain takaisin. Joten kärsivällisyyttä, kaikki etsitään uudestaan mukaan!

Det hände en olycka, när jag bläddrade igår på min blogg. Jag skulle lägga till någon adress i min blogglista, var litet distr´ä och deletade bort hela listan av misstag! Vilken olycka, gråååt! Men jag skall hitta alla tillbaka, det tar tid, för jag måste leta fram adresserna igen.

fredag 27 maj 2011

Sadepäivänä På en regnig dag

                                             Narsisseja Narcisser 2011 Vesiväri Vattenfärger

torsdag 26 maj 2011

Kevään merkkejä Vårtecken

Blogger väittää edelleen, että en ole kirjautunut, vaikka nimenomaan olen!? Kuvia ei voi lisätä. Mutta postauksen voin tehdä. Mistähän tässä on kysymys oikein loppujen lopuksi?
Ilma on mitä kaunein, vain tuuli häiritsee ulkona olemista. Sekin kääntynyt pohjoiseen, joten sitä kesälämmintä saa vielä odottaa. Grefsheim Norjanangervo kukkii upeasti kahdessa paikassa. Omenapuussa ensimmäiset nuput rupeavat raottamaan terälehtiään.

Blogger påstår fortfarande, att jag inte är inloggad, fast jag ju uttryckligen är det!?  Bilder går det inte att infoga. Men ett inlägg går det att skriva. Undrar, vad det är frågan om egentligen.
Vädret är det vackraste, vinden bara blåser störande när man är ute. Den har vänt till norr, så den riktigt varma sommarvärmen får vi ännu vänta på. Grefsheim blommar skönt på två ställen. De första blomknopparna börjar öppnas i äppelträdet.

måndag 23 maj 2011

Tulppaaneita Tulpaner

Akvarelli 2011 Akvarell
Tulppaaneita, kuinkas muuten näin keväällä! Kuvan reunat jäivät vähän kapeiksi..
Tulpaner, vad annars så här års! Kanterna blev litet snäva i bilden.

torsdag 12 maj 2011

Sinivuokkoja Blåsippor

Kevät on kukkien aikaa. Kukat innostavat maalareitakin käyttelemään pensseliään. Kukkien avulla on hyvä päästä maalaamisen makuun talven pimeyden ja sisälläolon jälkeen.
Våren är blommornas tid. Blommorna inspirerar också målarintresserade till att fatta sina penslar. Med hjälp av blommorna får man igen smak av målandet efter vinterns mörker och inneliv.

Valkovuokkoja ja kahvikalustoa Vitsippor och kaffekärl

Tässä kuvassa on omat puutteensa, mutta jotenkin vain pidän siitä. Kermanekka tuli vähän vinksin vonksin kun en katsonut kauempaa, mutta oikeastaan halusin myös esiintuoda noita valkovuokkoja, kun kukkivat niin ihanasti juuri nyt.
Den här bilden har sina brister, men på något sätt så tycker jag om den. Gräddsnäckan blev lite vimsig, mitt fel, som inte tittade på avstånd på bilden när den var skisserad. Men jag ville frambringa vitsippor, som blommar så härligt just nu.

torsdag 5 maj 2011

Lisää orvokkeja Mer violer


Yritän nyt vain keskittyä akvarelliin ja jätän akryyli- ja öljyvärit toistaiseksi, koska harvoin saan mitään valmista "yksillä väreillä", siis puolet väreistä menee hukkaan kun ei niitä takaisin tuubeihinkaan saa. Ei silti, että akvarellikaan yhdeltä isutmalta valmistuisi, pitää kuivatella välillä ja miettiä ja tehdä muita asioita ja taas välillä ottaa sivellin käteen.

Jag kommer att koncentrera mig på akvarellfärger nu närmast. Olje- och akrylfärger lämnas åt sidan, eftersom jag sällan får något färdigt under en sitsning, då torkar bara färgerna, man kan ju inte få dem tillbaks i tuberna heller.  Inte blir ju akvarellerna färdiga på en gång heller, de får torka emellan, jag får fundera på ämnet och göra något annat i stället, tills det är dags att fortsätta.

måndag 11 april 2011

Kevättöitä Vårsysslor

Kevät on yllättänyt vauhdikkaalla tulollaan. Lumet ovat suurinpiirtein sulaneet, maa on paljaana ja kaipaa haravaa. Ruukuissa talvehtineet kasvit on siirrettävä ulos, ainakin kasvihuoneeseen. Siemenet on kylvetty ja jopa taimet koulittu. Istutuksien suunnitteleminen on käynnissä. Uusia kukkapenkkejä pitäisi tehdä, voinnin ja jaksamisen mukaan. Kunpa sitä jaksaisi yhtä paljon kuin mieli tekisi tehdä! Mutta kun ei.

Våren kom hastigt när den kom. Snön är i stort sett borta, barmarken väntar på krattan. Växter, som har övervintrat i sina krukor, bärs ut, åtmintone ut till växthuset. Frön har såtts, till och med plantorna skolats.
Nu gäller det att planera för utplantering. Snart får man börja gräva nya rabatter, allt efter ork och hur man mår. Önskar man kunde göra allt man ville göra! Ofta blir det stopp för ambitioner.
Kupponen kuumaa tekee hyvää tuumaustauolla. Vaikka tämä kuppi on jo tyhjentynyt näköjään.
En kopp med kaffe gör gott under funderingspausen. Fast denna kopp tycks redan ha blivit tom.

torsdag 31 mars 2011

Kuihtuneet tulppaanit Förvissnade tulpaner

Öljy, Olja 2011
Monet asiat hajottavat ajatuksia. Joskus hetkeksi keskittyy kokeilemaan jotakin. Tulppaanit ehtivät lakastua ennenkuin tartuin siveltimeen. Öljyvärit, vesiohenteiset. Muutama värituubi olemassa.
 Nyt en oikein tiedä, mihin suuntaan lähteä, öljyvärit, akryylivärit vai vanhat kunnon akvarellivärit.

Tankarna spridda av många orsaker. Någon gång har man koncentration nog att prova någonting. Tulpaneran hann vissna innan jag fattade penseln. Oljefärg, vattenbaserad. Har några färgtuber.
Nu vet jag inte riktigt, om jag skall fortsätta med oljefärg, akrylfärg eller med de gamla vanliga akvarellfärgerna.

torsdag 24 mars 2011

Kesää odotellessa I väntan på våren och sommaren

Kesää odotellessa, kukkia odotellessa, jotain. Akvarellimuistelu 2010.
I väntan på våren, sommaren, i väntan på blommor, någonting. Hågkomst i akvarell 2010.

fredag 18 mars 2011

Lisää navetoita Flera ladugårdar

Navetat kiehtovat. Jo kaksikymmentä vuotta sitten on tämäkin maalattu ulkona luonnossa aikaisin huhtikuussa, kun maa oli vielä ruskeaa ja puut paljaat. Valo ovessa on kameran aiheuttama.
Jag älskar ladugårdar! Den här är målad för tjugo år sedan med akvarell ute i naturen tidigt i april månad, då marken ännu låg brun och träden var kala. Ljuset i ladugårdsporten kommer från kameran.

söndag 13 mars 2011

Uima-allas Poolen

Kesän 1981 vietimme tämän uima-altaan äärellä pulikoiden.  Allas kuului silloisen asumisemme "luontoisetuihin". Ihanat, kauniit, aurinkoiset kesät!
Sommaren 1981 tillbringade vi intensivt vid den här poolen. Poolen hörde till vårt dåvarande boende. Härliga, vackra, soliga somrar!

Väinämöisen veneet Väinämöinens båtar

Kesällä 1980 olimme mantereella lomalla. Siellä oli rannalle vedettynä kaksi oikeaa "Väinämöisen" soutuvenettä, jotka sitten piirsin. Sommaren 1980 var vi på semester på fastlandet. Där låg det två roddbåtar uppdragna på stranden. Man får känslan  av att  Väinämöinen (Kalevala) har kunnat ro med båt av samma modell.

fredag 4 mars 2011

Mallin tuoli Modellens stol

Mallin käyttämä tuoli on tyhjä. Toistaiseksi. Täytyy katsoa, tuleeko eilen piirtämästäni kuvasta mitään.
Mutta akryyli-iloittelu jatkuu.

Stolen, som modellen brukar sitta på, är tom. Tillsvidare. Tiden får visa, om det blir någonting av gårdagens bild.
Men den glättiga leken  med akryl fortsätter.

söndag 20 februari 2011

Kaupunkinäkymiä Stadsvyer

Vaihteeksi palaan syksyn akvarelleihin, joita tehtiin kaupunkikierroksen päätteeksi. Tarkoituksena dokumentoida kaupunkinäkymiä.
Som omväxling en blick på höstens akvareller målade efter en runda på stan. Meningen var att dokumentera stadens vyer.
Portti vanhaan omakotitaloon. Olen yrittänyt saada yksityiskohdat näkyviin kunnolla.
Här är en grind till ett gammalt egnahemshus i staden. Har försökt att illustrera detaljerna noggrannt.

Naapruitalon sisäänkäynti pihanpuolelta. Erittäin koristeellinen ulko-ovi.
Här igen ingången på gårdssidan till ett av grannhusen. En mycket dekorativt uformad ytterdörr.

Sama ovi avoimena. Sisäpuoli on yksinkertaisemmin koristeltu. Samma dörr står öppen. Man ser, att dörren är mycket enklare gjord på insidan.

lördag 19 februari 2011

Lapsenlapsi Barnbarn

5-6 v sitten maalasin tämän kuvan (akvarelli) lapsenlapsestani. Mielestäni siinä  hänen ilmeensä  tulee hyvin esille. Ehkä ulkopuolinen näkee kuvan aivan toisella tavalla kuin minä.
För 5-6 år sedan målade jag den här bilden (en akvarell) av mitt barnbarn. Själv tycker jag att hans min kommer fram ganska bra. En utomstående ser kanske på bilden på ett helt annat sätt än jag.

fredag 18 februari 2011

Akryyliä Akryl

Tässä vielä pari akryyliharjoitusta samasta  mallista kuin edellä.
Ännu ett par akrylövningar på samma modell som i förra inlägget.

tisdag 15 februari 2011

Akryylivärien käyttöä Användning av akrylfärg

Akryylivärejä on kokeiltu ja rupeaa tuntumaan, että niitä voisi käyttää ihan "oikeastikin". Tähän saakka tehdyt harjoitelmat olen maalannut ohuelle piirustuspaperille sekä myös ohuelle sanomalehtipaperille. Se onkin akryylin hyvä puoli, ei tarvitse mitään erikoispaperia välttämättä. Jälkihän kyllä sitten kurtistelee, jos paperia ei ole kiinnitetty mitenkään, niin kuin ei ole tehty näissä harjoitelmissakaan.

Det känns, att man kan kanske börja använda akrylfärger "på riktigt" också. Hittills har jag bara målat på tunt teckningspapper (Mattons) eller tidningspapper. En av fördelarna med akryl är, att man inte behöver ha något speciellt underlag. Resultatet kan bli lite skrynkligt, om man inte fäster pappret på någonting.
Olen maalaillut muutamia krokipiirustuksia vuodelta 1997. Siis mallia ei ole nyt ollut edessä niitä värittäessäni. Ja paperi on Mattonin piirustuspaperia. Tämän mallina istui eräs n. 80-vuotias daami.

 Jag har använt några krokiteckningar fr. år 1997 och färglagt dem. Som modell då hade vi en 80-årig dam.
Nu hade jag alltså ingen modell.

lördag 12 februari 2011

Tulppaanien innoittamana Inspirerad av tulpanerna

Tänään otin todella akryylivärit esille. Kolme pääväriä, sininen, punainen ja keltainen. Maalasin tulppaanit lättyjen paistamisen välissä. Yksi lätty paloi!
Idag tog jag fram akrylfärgerna på riktigt. Tre huvudfärgerna blått, rött och gult. Målade de här tuopanerna samtidigt som jag stekte plättar. En plätt blev vidbränd!

fredag 11 februari 2011

Kukkia ja kokeilua Blommor och testande

Eilen ostin muutaman tulppaanin silmäniloksi. Ikkunalla riippuu tulppaanin muotoinen lamppukin, melkein samanvärinen kuin nämä tulppaanit.
Igår köpte jag några tulpaner för mina ögons fröjd. I fönstret hänger en tulpanformad lampa, nästan i samma färg som tulpanerna.
No, on se ainakin kuvassa hiukan tummempi.
Nå, litet mörkare i färgen ändå.
Myös amaryllis kukkii vielä.
Också amaryllisen blommar ännu.

Keittiön pöydän päässä ovat maalaustarpeeni, akvarellit, kuivapastelliliidut, nyt myös akryylivärit ja öljyvärit. Ja tietysti pensseleitä.
På köksbordsändan ligger mina målargrejor, alvarellfärger, torrpastellkritor, ny också akrylfärger och oljefärger.

Kokeilin öljyvärejä tänään siinä luulossa, että olin ottanut esiin akryllivärit. No, ei se mitään, akryylivärit vain kuivuvat paljon nopeammin.
Provade i dag oljefärger i tron, att jag tagit fram akrylfärgerna. Nå, ingen fara, akrylfärger bara torkar mycket fortare.

Ihanaa saada käyttää värejä!
Härligt att använda färger!